logo_oy

Talousvedet

Talousvesi on vettä, jota käytetään kotitalouksissa juomavetenä ja ruoan valmistamiseen sekä elintarvikealan yrityksissä tuotteiden valmistamiseen.

Pääosa Suomen talouksista kuuluu vesijohtoverkoston piiriin. Vesilaitosten toimittaman talousveden laatua valvotaan säännöllisesti paikallisen terveydensuojeluviranomaisen hyväksymien ohjelmien mukaisesti.Talousvesi1

Osa suomalaisista käyttää oman kaivon vettä vakituisessa asunnossa tai kesämökillä. Näiden veden laadun valvonta on käyttäjän omalla vastuulla. Vesi kannattaa tutkia säännöllisesti vähintään kolmen vuoden välein, tai jos veden epäillään aiheuttavan terveysoireita tai jos sen väri, maku tai haju on muuttunut oleellisesti. Vesi pitäisi tutkituttaa myös silloin, kun perheeseen on syntymässä lapsi. Kaikkia veden laatuun vaikuttavia tekijöitä ei voi havaita ilman laboratoriotutkimusta.

Talousvesien laatuvaatimukset on annettu Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksissa 461/2000 (suuret vesilaitokset) ja 401/2001 (pienet vesilaitokset ja yksityiskaivot).

Lisätietoja kaivovedestä löytyy myös Suomen ympäristökeskuksen sivuilta.

Teemme talousvesitutkimuksia vesilaitoksille ja yksityisille. Tarkemmat ohjeet ja näyteastiat saa laboratoriosta,
p. (02) 274 0203 tai Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Telekatu 16, 20360 TURKU   puh. 02 274 0200   toimisto@lsvsy.fi    Tarkemmat yhteystiedot